Tällä luontopolulla ei kai ole virallista nimeä, enkä tiedä huoltaako itse polkua enää mikään taho. Koska luontopolku alkaa Anttolanhovin paikoitusalueelta, ja polun varrella olevaa laavua ylläpitää Anttolanhovi, olkoon polun nimi Anttolanhovin luotopolku. Polku kulkee samalla alueella, missä menee myös Anttolanhovin valaistut kuntopolut.
Heti aluksi noustaan Saimaa Geopark kohteeksikin nimetylle Matinmäelle. Matinmäen drumliinikilpi on jääkauden jälkeinen moreenikerrostuma, jonka paksuus vaihtelee 10-25 metriin. Se on samaa drumliinivyöhykettä kuin Haukivuoren drumliinimuodostumat. Matinmäki laskeutuu Saimaaseen yhteydessä olevaan Paljaveden Vitjaseen. Vitjasen toisella puolella on Sydänmaan retkeilyreitti ja Rakokallio, joka on myös Saimaa Geopark kohde.
Matinmäen männikössä oli töyhtötiaisia, talitiaisia, puukiipijöitä ja käpytikkoja. Metsään oli laskeutunut tiheä sumu, joka loi kauniin ja jännittävän maiseman. Matinmäeltä polku laskeutui vanhan kuusimetsän läpi sirpin muotoisen rannoiltaan soistuneen Harakkalammen rantaan. Lampi on jäätikön hiertämä syvänne kalliokohouman vieressä. Lammen rannan koivikoissa ruokaili pieni parvi hömötiaisia.
Lampea ympäröi melko laaja kosteikkoalue, ja polun tilalla olikin pitkospuut. Onneksi lunta ei ollut kuin noin viisi senttiä, joten pitkospuilla pysyminen ei tuottanut ongelmia. Kosteikkoalueella virtasi hieman tulviva puro, jota pitkospuut mutkitellen seuraili. Puron läheisyydessä kasvoi jo lehtensä pudottaneita humaloita. Humalakasvustot kiemurtelivat puron yli kaartuvissa ohuissa lehtipuissa ja lahopuissa, mikä loi rämemäisen vaikutelman Viereisestä kuusikosta kuului sitkeästi jatkuva nakutus. Pääsimme hiipimään noin 10 metrin päähän nakuttajasta, joka osoittautui pohjantikaksi. Tikka oli noin 2-3 metrin korkeudella kuusen rungossa ruokaa etsimässä eikä häiriintynyt tarkkailijoista yhtään. Ihme, ettei tätä kosteikkoaluetta ole rauhoitettu luonnonsuojelualueeksi!
Humalalehdon jälkeen polku vei Tuohilammen laavulle. Laavulla oli kaksi tulisijaa, halkovarasto, wc, laituri ja vene. Anttolanhovin huoltomies oli tullut juuri tarkistamaan, onko laavun polttopuut tarpeeksi kuivia eli pääsimme evästauolle vasta sytytetyn nuotion ääreen. Laavun jälkeen polku kulki enimmäkseen vanhoilla laitumilla tai pelloilla, jotka nyt kasvoivat jo isoa koivua, vattuja ja angervoja. Vain sammaleiset kiviaidat ja jo romahtaneet hirsirakennelmat muistuttivat entisajan maanviljelystä. Tämä kohta reitistä olisi varmasti keväällä tai alkukesästä hienon näköistä ja täynnä lintujen liverrystä.
Polku päättyi rantatielle, josta pääsimme takaisin Anttolanhoviin. Kävimme vielä ihailemassa sumuista Vitjasen rantaa. Horisontista oli vaikea päätellä, missä pilvet loppuvat ja vesi alkaa, niin sakeaa oli sumu. Täysin tyyni ilma, sumu ja + 4 -asteinen sää loivat täydellisen retkeilypäivän.
