Kävelin viime lokakuussa Hiidenmaan poluista Enkelinpesän ja Lahnalamminmäen kautta kulkevan reitin. Talvi yllätti ja loput poluista jäi siltä vuodelta kiertämättä. Niinpä Hiidenmaan polut olivat kevään -23 ensimmäinen retkikohde. Tällä kertaa reitin pituus oli noin 12 km. Enkelinpesän jälkeen nousimme Lahnalamminmäelle ja siitä edelleen Suopellonvuorelle. Reitti kiemurteli Janotunlammen, Kotilammen ja Hiitolanlammen ohi kohti Hiidenmaata. Aittakorven ylittäminen jännitti etukäteen: kuinka kostea se olisi näin alkukesästä. Mutta kuivin jaloin selvisimme, vaikka polku olikin lähinnä vain merkkejä puissa eli ei polkua. Varsinaisen evästauon pidimme vasta reitin loppupuolella Pitkäjärven laavulla. Aurinko paistoi mukavasti laiturille ja varpaita tarkeni huilutella vedessä. Loppumatkasta oli vielä Pitkäjärvensuon kierto ja viimeinen kilometri Kannuslahdentietä pitkin autolle.
Reitti oli yllättävän raskas: kallioille kipuamista kertyi yhteensä 364 metriä ja aikaa kului 5 tuntia. Osa reitistä oli poluttomassa metsä- ja suomaastossa kulkemista. Luonto oli kuitenkin jo ihanan vihreää ja vehreää: tuomi, rentukat, ketunleivät ja suokukat kukkivat, kielot olivat nupuillaan. Näimme metsätiellä valtavia korvasieniä. Käki kukkui kuuluvasti, kurjet huutelivat, sepelkyyhkyt huhuilivat ja olimme kuulevinamme metsokukon klonkatusta. Peipot, pajulinnut, punarinnat, metsäkirviset ja tiltaltit jaksoivat laulaa vielä iltapäivälläkin. Eläimiä emme nähneet, mutta hirven jätöksiä ja syömäjälkiä oli kaikkialla. Kaiken kaikkiaan mukava reitti. Vielä jäi kokematta Metsäväentaipaleen Hiidenmaata ja Neitvuorta yhdistävä polku… Jospa joskus vielä riipparin ja rinkan kanssa tulisin 🙂
