Kesä, Retkeily, Vaellus

Elsa Heporaudan polku

Elsa Heporaudan polku on 22 km pitkä retkeilyreitti Puumalassa, joka nimestään huolimatta kulkee enimmäkseen kylä- ja metsäteitä pitkin – ei niinkään poluilla. Aloitin reitin jo Sahalahdesta ja Stravan mukaan taivalsin kaikkiaan 31 km. Elsa Heporaudan polku on saanut nimensä Sahalahdessa syntyneen Elsan Heporaudan (1883-1960) mukaan, joka tuli myöhemmin tunnetuksi kirjailijana ja kulttuurivaikuttajana. Elsa Heporauta perusti Kalevalaisten Naisten Liiton ja Kalevala Koru Oy:n. Retkeilyreitin nimi on aikaisemmin ollut Torikon polku, kiertäähän se Torikko-nimisen järven kokonaan. Museoviraston mukaan Torikon itäpuolella on kulkenut maantie Viipurista Savonlinnnaan jo 1400-luvulla.

Tämän retken tarkoituksena ei ollut niinkään luontoelämykset, vaan saada lisää kokemusta vaeltamisesta. Suunnittelin etukäteen yöpyväni reitiltä poiketen Itravuoren päällä noin puolessa välissä Elsa Heporaudan polkua. Reitin varrella olisi ollut yksi laavukin, mutta arvelin laavuympäristön olevan hanakala riippumattoyöpymiseen, koska laavu oli tiiviisti rannan ja tien välissä.

Pakkasin rinkkaan vain välttämättömät tarvikkeet. Eniten painoa kertyi majoitusvälineistä. Rinkan juomarakkoon mahtui 2 litraa vettä, loput juomavedet otin puroista ja järvestä. Testasin uutta Camelbakin ja LifeStrawin yhteistyössä valmistamaa filtterijuomapulloa. Suodattimessa on sekä kuitufiltteri että ionifiltteri. Varasin mukaan kaksi kuivaruokapakkausta, kaurahiutaleita, pähkinöitä, kahvia ja teetä, parit suklaapatukat ja kaurakeksit. Vaihtovaatteiksi otin vain lämpimämmän puseron, sukat ja alushousut. Mukaan mahtui vielä pakolliset astiat ja aterimet, varavirtalähde, minikiikarit ja hammasharja ja -tahna. Lähtöpäivänä rinkka painoi tasan 10 kg.

Sää sattui olemaan vähän liian lämmin, iltapäivällä + 22 astetta, lähes pilvetön taivas ja tuulta ei juuri ollenkaan. Luulen, että muistin kuitenkin juoda riittävästi. Hyvät vaelluskengät ovat ainoa järkevä jalkinevalinta silloin, kun selässä on lisäpainoa muutamaa kiloa enemmän. Hiertymiä ei tullut ollenkaan, mutta varpaiden kärkiä koski illalla. Reitti oli tosi mäkinen, mikä rasittaa jalkoja vielä enemmän. Stravan mukaan nousua kertyi yhteensä 550 m. Yöpymispaikkani oli Itravuorilla, joka oli reitin korkein kohta: 175 m merenpinnasta. Riippumaton ja laavun viritteleminen sujuivat melko hyvin vanhasta muistista. Jokunen solmu saattoi olla unohduksissa, mutta umpisolmuja en tehnyt!

Ilta alkoi selkeästi hämärtymään klo 21 jälkeen. Asettauduin majapaikkaani ja kuuntelin kännykästä radiota. Klo 22 oli jo pimeää, mutta edelleen tosi lämmintä. Taisin nukkua aamuyöhön asti makuupussin vetoketju auki ja T-paidassa. Tämä olikin ensimmäinen yöni uudessa untuvapussissani. Muumio-mallinen makuupussini on tarkoitettu käytettäväksi lämpimämmässä kelissä kuin -6 astetta. Nukuin kyllä aika pinnallista unta ja nukahtaminen kesti normaalia kauemmin. Mutta aamulla olin kuitenkin ihan virkeä. Yöllä oli ollut ilmeisesti sumuista tai sitten vain oli tosi voimaksa kaste, sillä kaikki kamppeet tuntuivat kosteilta. Onneksi olin laittanut rinkan päälle sadesuojan, joten edes se oli pysynyt kuivana. No, myöhemmin kosteutta tuli taivaan täydeltä, kun muutamaa kilometriä ennen ”maalia” ukkosrintama pääsi yllättämään ja kyhjötin pienen kuusen alla toivoen ettei salama osu!

Haasteita tähän retkeen toi moni asia. Joten en voi täysin rehellisesti sanoa, että olisi ollut ”ihanaa”, vaan enemmänkin mielenkiintoinen, opettavainen ja jännittävä reissu!

  • Helteellä vaeltaminen aiheuttaa hikoilua, ja vaatteet siis kostuvat. Ensi kerralla: ota myös vaihtorintaliivit mukaan ja sellaiset, joissa ei ole toppauksia.
  • Hirvikärpäset ovat joukolla liikenteessä elokuussa. Ensi kerralla kokeile käyttää kamferitippoja tai ota edes hiusharja mukaan.
  • Rinkka selässä kävelyä 12 km tauotta aiheuttaa jalkoihin kipuja. Ensi kerralla: tauko ja rinkka pois selästä aina 5 km välein.
  • Suodatinkahvin valmistaminen sammalikossa tai kiven päällä on hankalaa. Ensi kerralla osta murukahvia.
  • Kuukautiset metsäretken aikana on ärsyttävää. Ensi kerralla olen jo onneksi ehkä tarpeeksi vanha…
  • Ympyräreitit ovat petollisia. Ensi kerralla katso joka risteyksessä myös karttaa, ettet lähde uudelle kierrokselle.
  • Ukkosrintamat nousevat tosi nopeasti. Ensi kerralla seuraa säätiedotuksia ja huomioi ne aikataulusuunnittelussa.