Saarajärven kierros on retkeilyreitti Suomenniemellä Karkauksen kylässä. Kohteeseen vievä Karkauksentie on jo itsessään nähtävyys. Karkauksentie on 13 km pitkä vanha maitotie, jonka käyttö vilkastui 1800-luvulla. Maantie kuuluu Etelä-Savon kulttuuriperintötietokantaan. Samaisen tien varrelta lähtee myös Irja Hannosen luontopolku, jonka kävin kiertämässä jo viime kesänä.
Saarajärven kierros kiertää pienen Saarajärven melko kaukaa, eikä siis kulje rantaa pitkin. Matkan varrelle osuu kaksi kaunista suolampea: Kaakkolampi ja Vuorilampi, joten vesistön äärelle kyllä pääsee. Reitin virallinen pituus on 4,8 km, mutta siirtymä parkkipaikalta reitille ja muutamat muut lisämutkat kerryttivät matkaa Stravan mukaan seitsemään kilometriin.
Reitin alussa ja lopussa lähellä lampia oli jo hieman lahoavia pitkospuita helpottamassa kulkua kosteikoissa. Enimmäkseen reitti kulki vanhoilla metsäteillä ja mökkitiellä. Hieman yllättäen polku johti autioituneelle pienelle maatilalle. Pihapiiri oli kauniisti heinittynyt – mitähän kasveja sieltä olisi löytynytkään, jos olisi viitsinyt jäädä tutkimaan? Polku jatkui pihan takanurkasta, joskin kohtaa oli vaikea löytää runsaan lupiinikasvuston takia.
Reitin varrella oli mielenkiintoisen näköisiä kallioita ja jyrkänteitä, mutta en juurikaan poikennut polulta. Reitin loppupuolella oli perinteinen laavu, jossa huilasin ja söin eväitä. Laavu oli pienellä kalliolla lähellä Kaakkolampea. Kalliolle osui mukava tuulenvire, eikä hyttyset haitanneet levähdystä.
Reissun lintuanti oli niukka. Sää oli helteinen ja linnut piileskelevät pikku poikastensa kanssa. Tietysti normaalit metsälinnut näin ja kuulin: korppi, käpytikka, mustarastas, metsäkirvinen, peippo, pajulintu, punarinta, tiltaltti ja tinttejä. Talitintillä oli jo isot poikaset ja pääsin myös kiikaroimaan töyhtötiaisen poikia. Yhtään vesilintua en nähnyt, jossakin vaiheessa kuulin järveltä kalalokin kiljumista. Oravat rapistelivat puissa ja lammen rannat vilisivät erilaisia korentoja. Myös perhosia oli aika paljon lennossa. Upein näkemäni perhonen oli pihlajaperhonen.
Maahan katselu oli mielekästä mahdollisten käärmeiden takia
Keskityin tällä kertaa enemmän maahan katseluun ja kukkien bongailuun kuin lintujahtiin. Maahan katselu oli mielekästä mahdollisten käärmeidenkin takia. Olin liikkeellä lyhytvartisilla polkujuoksukengillä ja shortseissa, mutta onneksi yhtään kyytä ei polulla ollut. Sen sijaan tienvarret ja kosteikot olivat värikkäinä monenlaisista kukkivista kasveista. Maitikit, vanamot, valkoapila ja erilaiset virnat kukkivat runsaasti. Näin myös lumpeenkukkia, maariankämmeköitä, pikkutalvikkeja, terttualpeja ja rohtotädykkeitä.
Yksin ei tarvinnut tätäkään reittiä kiertää, sillä paarmat olivat seurana. Mietinkin, olivatko ne samoja paarmoja koko ajan vai vaihtuiko tyypit matkan edetessä? Luulen, että jokunen paarma myös lepuutti siipiään ja matkusti välillä hattuni päällä. Yhtään paarma en meinaan tappanut.
