Jääkauden jäljet – kivikauden ihminen luontopolku kulkee Savitaipaleella Kuolimon rantamaisemissa ja Lepänkannon harjumaastossa. Patikointireitin pituus on 7,2 km – 15,3 km, riippuen miten reitin kävelee. Me oikaisimme n 4 km jättämällä Pomperin pellot kiertämättä, koska sää oli kovin sateinen. Näin ollen matkaa kertyi 13 km ja aikaa kului evästaukoineen 4,5 h. Alueella on myös retki- ja maastopyöräily-reittejä.
Lepänkannon harjumaasto on Saimaa Geopark -kohde. Se on osa lähes 100 km mittaista harjumuodostelmaa, joka kuuluu ns toiseen salpausselkään. Lepänkannossa on selänteiden lisäksi suppia, deltamuodostumia ja rantavalleja. Täytyy myöntää, että harjumaisemat olivat kyllä vaikuttavia. Mutta eniten pidin Kuolimon rannan vallimuodostumista ja vesirajassa kasvavista ikiaikaisista tervalepistä, koivuista ja männyistä.
Luontopolun levähdyspaikkana on Rovastinojan turvemaja, joka on rakennettu muistuttamaan kivikautista asuinpaikkaa. Pidimme sadetta majassa jonkin aikaa, muutama muu retkeilijä oli laittanut tulet majaan. Söimme sateen tauottua ulkona lounaan: lämmitimme lohikeittoa retkikeittimellä. Tällä kertaa soppa ei kiehunut yli, koska olen jo oppinut, että Jetboil tosiaan kuumentaa nesteen kiehuvaksi jopa alle kahden minuutin.
Osa reitistä kulki metsäteitä pitkin. Tiet olivat samanlaista hienoa hiekkaa kuin Kuolimojärven satoja metrejä pitkä hiekkaranta. Harjua riitti, ja olihan sitä männikköä ja ihmeellisiä maanmuotoja kiva katsella. Tasaiset deltat olivat laajoja ja vaikuttavan näköisiä. Maakasvillisuutta oli niukasti – lähinnä mustikkaa ja puolukkaa, ja ne näyttivät hyvinvoivilta. Myös supat näyttivät satumaisilta, etenkin kuin vesisade kirkasti maan vihreyttä ja auringon valo siivilöityi mäntyjen runkojen lomitse.
Kuolimojärvi on kirkasvetinen lähes 80 km2 kokoinen järvi, jolla on ikää n 4000 vuotta. Aikaisemmin se oli osa Saimaata. Kuolimo laskee Saimaaseen Partakosken ja Kärnäkosken kautta. Kuolimossa elää erittäin uhanalaisen saimaannieriän viimeinen alkuperäinen kanta. Olen käynyt Kuolimon rannalla ennenkin: vuonna 2020 Orrain luontopolkua kiertäessäni. Tänään Kuolimo tarjoili minulle vuoden ensimmäisen tukkakoskelon: emo ja viisi poikasta 🙂
Tämä oli ensimmäinen patikointi, jolloin satoi sen verran vettä, että vaatteet kastuivat kunnolla.
Tiesin vesisateen uhan jo ennen lähtöä ja olin varautunut siihen. Lämpötila onneksi pysytteli yli +15 asteen. Jalassa oli Hanwagin retkeilykengät, jotka pitivät jalat täysin kuivina. Ivalon Juopa-vaellushousut päästivät sadeveden ja märkien pusikoiden kosteuden läpi iholle asti, vaikka housut ovat kosteussuojatut. Ivalon Juva-takki sen sijaan piti puseron kuivana. Mutta kostealta tuntui kuitenkin, koska itse takissa ei ole vuorta ollenkaan. Autossa odotti onneksi kuivat vaatteet ja toiset kengät, joten ihan mukava tunne reissusta jäi sateesta huolimatta!
