Kangasniemellä Suurolan saaressa on mukavan leppoisa 4 km pitkä Suurolan luontopolku. Muutamien polulta poikkeamien kanssa matkaa kertyi reilut 6 km. Polun varrella oli 27 opastaulua, mikä oli mukava lisä tiuhaan pystytettyihin reittimerkkeihin. Ja nähtävää tosiaan oli, kyllästymään ei ehtinyt.
Suurolan saari on Puulan Ruovedenselällä. Saaren eteläranta rajoittuu Leppäselkään, joka on lintuvesiensuojeluohjelmaan kuuluva kohde. Ehkäpä Suurola on tosiaan joskus ollut saari, mutta nyt se on ainakin kartan mukaan maayhteydessä Leppäniemeen. Mutta saarifiilistä kyllä sai, kun ajoi luontopolun parkkipaikalle pienen puusillan yli.
Luontopolku kulkee kosteahkossa sekametsässä, joka tuoksui koko matkan ajan kielolta. Alkukesän kukkijoita oli paljon: kielo, oravanmarja, metsätähti, mesimarja, puolukka, metsäkurjenpolvi, niittyleinikki, metsätädyke, koiranputki, ojakellukka, tervakko, puna-ailakki, metsäorvokki, suo-orvokki ja erinäiset heinät. Vanhan metsätien keskellä kasvoi pitkä mätäs japaninkellukkaa. Lillukka ja mustikka olivat jo marjoja kehittelemässä. Reitillä oli kyltitetty muitakin kasvimaailman harvinaisuuksia: metsäruusu, mustakonnanmarja, metsälehmus ja tervaleppä
Reitin alkupuolella pienen kallion laella oli vanha metsäkirkko. Penkit eivät enää painavia istujia ehkä kantaisi, mutta aika vaikuttava paikka kuitenkin. Heti metsäkirkon jälkeen tapahtui ensimmäinen lankeemus eli polulta poikkeaminen suoraan pirunpeltoon. Isoista sammaloituneista irtolohkareista koostuva pirunpelto ei ollut iso ja se rajoittui lähes umpeen kasvaneeseen Leppäselän pohjoispäätyyn.
Metsäkirkon jälkeen tapahtui ensimmäinen lankeemus
suoraan pirunpeltoon
Seuraava poikkeama polulta oli käynti Leppäselän lintutornilla. Tornin vieressä oli vanha kota, jonka ulkoasun perusteella ei olisi arvannut miten siisti ja hieno se oli sisältä! Luonnonkivistä kasatun tulisijan ympärillä oli riemunkirjavilla räsymatoilla pehmustetut istuimet. Kodassa ei ollut yhden yhtä roskaa, maalattiakin oli varmaan lakaistu. Kodan vieressä oli toinenkin tulisija penkkeineen. Siinä oli hyvä syödä matkaeväät ja juoda kahvit.
Lintutorni ei ollut kovinkaan korkea, mutta sieltä oli ihan riittävän hyvät näkymät matalikkoon, jossa pesi runsaasti naurulokkeja. Lokeilla oli jo topakan oloisia poikasia. Näin myös joutsenparin, sinisorsia, telkkäpesueen, kalalokkeja ja kalatiiroja. Muita lintuhavaintoja reitin varrelta: varis poikineen, käpytikkoja, mustarastas, käki (ääni), sepelkyyhky, västäräkki, tali-, sini-, hömö- ja kuusitiainen, tiltaltti, pajulintu, peippo ja metsäkirvinen. Mukavinta oli kiikaroida ruokokerttusta, joka ketterästi istui järviruo’on varressa ja lauleli omintakeista livertävää räksätystään. Vaikuttavinta kuitenkin oli nähdä ihan lähietäisyydeltä pyyemo ja ison perunan kokoinen poikanen. Luin lintukirjasta, että pyyn poikaset ovat välttävästi lentokykyisiä jo 4 vrk ikäisinä. Kauaa en viitsinyt hätääntynyttä pikkuperhettä häiritä.
Kolmas poikkeama luontopolulta johti lähteelle. Lähdettä ei ole merkitty maastokarttaan, mutta polun laidassa oli opasviitta lähteelle. Lähde oli puukannella peitetty, veden juomakelpoisuudesta ei tietoa.
Viimeinen poikkeama polulta johti karttaankin merkitylle uimarannalle. No, ihan en sitä uimarannaksi sanoisi, mutta nätti pieni poukama, jonka vieressä oli tulistelupaikka ja wc.
Juuri kun pääsin polulta takaisin parkkipaikalle johtavalle hiekkatielle, alkoi satamaan. Poutasää siis osui kirjaimellisesti kohdalleni luontoretken ajaksi. Oli oikein miellyttävä reitti, paljon nähtävää ja kuunneltavaa, eikä liikaa itikoitakaan! Suosittelen.
