Kesä, Linnut, Luontohavainnot, Retkeily

Kirkonkierros, Saksalanharju

Olen jo pitkään suunnitellut retkeä Haukivuoren Saksalanharjulle, jossa kulkee retkeilyreitti Kirkonkierros (8 km). Saksalanharjun alue on osa Euroopan suurimmasta jääkauden jälkeisestä drumliinista, jossa moreenimassasta muodostuneet selänteet ja tasangot vaihtelevat samansuuntaisesti. Korkein kohta nousee 68 metriä Kyyveden pinnasta. Selänteet ovat viljelymaisemaa ja metsät Rantokankaan aluetta lukuun ottamatta monimuotoista lehtometsää, joissa kasvaa vaateliaitakin lehtokasveja. Drumliinille on tyypillistä, että moreenimassasta tihkuu kosteutta ja maanmuodossa on suomaisia painanteita, joten maa on ravinnerikasta ja kasvillisuus rehevää. Mikkeli pyrkii edistämään drumliinimuodostuman avulla Haukivuoren matkailua, ja on nimennyt kantatie 72:n (Mikkelistä Pieksämäelle) Drumliinitieksi vuonna 2021. Samaiseen matkailun edistämisen suunnitelmaan voisi lisätä Kirkonkierros-reitin kunnossapidon, sillä hyvin merkitty polku on kesän aikana monilta osin kasvanut lähes umpeen angervoista, maitohorsmista, koiranputkesta ja ohdakkeista.

Reitti alkaa Rantokankaan ulkoilualueen juoksuportailta ja etenee metsäisissä maisemissa kohti Kyyvettä. Polku kulkee hetken aikaa sileähiekkaisella uimarannalla, joka on heti kirkon ja hautausmaan takana. Kirkonkierrokseen kuuluu myös lyhyt kirkonkylän raitti, jonka varrella on kirkko, kellotapuli, hautausmaa, pappila, sotilasvirkatalo, museo, tuulimylly, vanhoja asuinrakennuksia ja esihistoriallisia asuinpaikkoja. Harmi, että kohteet oli merkitty huonosti tai ei ollenkaan, joten jäi aivan arvailun varaan mikä rakennus on mikäkin. Kirkonkierroksen metsäiset osuudet olivat vehreitä lehtometsiä, istutettuja koivikoita tai kosteita kuusikkoja. Metsät olivat hoidettuja, ja reitti ylitti myös yhden pienen hakkuuaukean. Mustikoita ja metsämansikoita oli paljon, ja ne olivat isoja ja kypsiä! Viimeiset kilometrit kuljetaan taas Rantokankaan ulkoilualueella, jossa on vanha hyppyrimäki ja melko uusi fresbeegolf-rata. Yhtään ihmistä en reitin varrella nähnyt, jos kirkkomaalla tupakkataukoa viettäneitä hautausmaan työntekijöitä ei lasketa mukaan. 

Tämä retki oli tähänastisista reissuistani traumaattisin. Lähdin matkaan jo valmiiksi hieman epäröivin mielin, sillä säätiedotus lupaili ukkoskuuroja. Ei onneksi ukkostanut, eikä edes satanut vettä, mutta jouduin verenhimoisten hyttysten ja suppopaarmojen invaasion kohteeksi. Tilannetta ei helpottanut se, että olin unohtanut hyttysmyrkyn kotiin ja olin liikkeellä shortseissa. Halusin testata uusia McKinleyn stretch-shortsejani, jotka on tehty tehokkaasti kosteutta siirtävästä teknisestä kankaasta ja jotka kuivuvat nopeasti, mutta mitä ilmeisemmin eivät suojaa hyttysiltä ja paarmoilta… Yläosana oli T-paita tietenkin. Kuvittelin, että olen menossa drumliiniharjulle, jossa on kuivaa kangasmetsää, ja mukava tuulenvire puhaltelee Kyyvedeltä. En ymmärtänyt, että maasto on ötöiköille suotuisaa kosteikkoa.

Jouduin verenhimoisten hyttysten ja suppopaarmojen invaasion kohteeksi.

Hyttysiä oli niin paljon, että en pystynyt pysähtymän kiikaroimaan lintuja, enkä tutkimaan kasveja, valokuvien ottamisesta puhumattakaan. Luin netistä, että jo keväällä oli ennustettu kesästä tulevan runsas hyttyskesä, koska oli runsasluminen talvi. Suomessa on yli 40 hyttyslajia, joista yleisimpiä kiusaajia ovat metsähyttynen ja korpihyttynen. Kuulemma aistivat ilmavirran hyvin, joten huitominen houkuttelee vain lisää porukkaa paikalle. Ja minähän huidoin: toisessa kädessä pihlajan oksa ja toisessa kädessä lippalakki. Mutta miksi ihmeessä niiden pitää tunkea korviin! Polvitaipeiden reittämisestä piti huolen suppopaarmat. Ne todellakin leikkaavat ihoon haavan, sillä useammastakin kohdasta polvitaipeitani valui verta. Biologi Junnilan mukaan etenkin sateisen ja painostavan ilman jälkeen niitä esiintyy runsaasti. Suppopaarma lentää huomaamattomasti ja iskee taka- ja alakautta suoraan pohkeeseen. Todistetusti näin kävi.

Ötököiden kiusanteko oli niin intensiivistä, että aika ajoin tunnelma retkellä oli paniikinomainen. Ainoa tavoite oli päästä nopeasti autoon. Olenkohan koskaan toivonut metsäretken loppuvan nopeasti?Ahdistavassa olotilassa on mahdotonta havainnoida luontoa tai tutkailla kasveja ja lintuja. No, jotakin ehdin kuitenkin havainnoimaan: kirkontornin ympärillä lenteli paljon terva- ja räystäspääskyjä, hautausmaalla varoitteli leppälintu, puukiipijät lauloivat kirkasäänisesti kuusikossa, jossa myös mm kuusitiaisen poikaset tulivat tervehtimään pelottomasti. Erityisesti jäi harmittamaan lyhyeksi jäänyt hetki, jossa peukaloisten perhe pyrähteli kuusentaimissa ja pienen joen yli johtavan sillan kaiteella. Vain hetken seurailin niiden touhuja kiikarilla…Oli pakko jatkaa matkaa.